4. Hevosten kanssa taistelua

Nuorempien likkojen hyppytunti oli käynnissä. Olin onnellinen, että Jartsa piti nämä tunnit. Ponit eivät nimittäin taaskaan näyttäneet kuuntelevan kunnolla. Venni oli väkipakolla halunnut hypätä Torstilla. Kentällä näkyi ja kuului olevan kunnon taistelu meneillään.
- Venni ohjaa, ei enää kertaakaan esteestä ohi! Jare huusi. Hän asetti maapuomit nojaamaan estetolpista, ettei poni pääsisi enää ohi. Venni mätkäisi ponia raipalla takamuksille, ja se oli menoa taas. Torsti laukkasi kovaa kyytiä kohti estettä.
- Hidasta Venni, ptruuu! Poni tajusi viime tipassa, ettei pakotietä ollut. Se hyppäsi hädissään sivulle, niin että sivulla oleva puomi tipahti. Samalla Venni-parka mätkähti suoraan esteen päälle. Tyttö näytti onneksi olevan kunnossa. Patistin kentän laidalla istuvien Laurin ja Natalian kentälle auttamaan. Itse livistin paikalta. Hermot eivät kerta kaikkiaan kestäneet tuota menoa.

- Ana, sua mä etsinkin! huudahdin. Tyttö sulki Caran oven perässään ja tuli kuuntelemaan, mitä minulla oli kerrottavana.
- Tunti loppuu tasalta. Satuloi Cara ja tuo se sitten kentälle. Mä tulen opettamaan sua, sanoin. Ana nyökkäsi hymyillen. Tunnin loppuun oli enää kaksikymmentä minuuttia. Palasin satulahuoneeseen. Siellä istuksivat Saana, Antton ja Nathan.
- Kun tunti loppuu, saatte luvan mennä auttamaan tuntilaisia. Nämä likat eivät ole hypänneet paljoakaan, joten he eivät tiedä mitään sen jälkeisistä hoidoista.
- Juu, mä voin ainakin auttaa Melan kanssa, Saana huikkasi.
- Hyvä juttu, ottakaa se sitten suoraan pesarille ja hoitakaa siinä. Venni pärjäilee luultavimmin Torstin kanssa, mutta patistakaa Natalia auttamaan Nillan kanssa. Ja Nathan voit varmaan auttaa Colarin hoidossa?
- Joo, onnistuu, Nathan totesi.
- Ja mä voin etsiä Natalian käsiini, Antton sanoi tärkeänä. Puistelin huokaisten päätäni. Hyvähän se oli, että Anttonkin löysi paikkansa tallitöistä.
- Se on kentällä Laurenin kanssa. Passitin ne sinne töihin, kun Torsti ohitti esteen kuudetta kertaa peräkkäin seurauksena Vennin tippuminen. Anttonin kulmat kohosivat innoissaan ja hän ryntäsi kentälle tytöt vanavedessä.

Kun Ana oli kävelyttänyt Caraa viitisen minuuttia, näin parhaaksi aloittaa työskentelyn. Ponitamma näytti jännittyneeltä, eikä se Anan rauhoittelusta huolimatta malttanut rentoutua.
- Verkkaile sitä rauhassa. Ota mukaan käynti-, ravi- ja laukkatyöskentelyä. Näin parhaaksi antaa Analle melko vapaat kädet. Tyttö keräsi ohjat käsiinsä ja aloitti ratsastamalla voltteja. Cara säpsyi tuon tuostakin jotakin, mutta homma näytti olevan Anan hanskassa. Tyttö jätti ponin sähläyksen omaan arvoonsa. Pian ratsukko siirtyi raviin. Ana ratsasti suuria ravikahdeksikkoja ja kiemurauria. Olin tyytyväinen tytön otteeseen. Hän malttoi pitää ohjan sopivan löysänä, vaikka Cara viuhtoikin sinne tänne. Kymmenisen minuutin ravityöskentelyn jälkeen Carakin alkoi jo taipua kaulastaan ja rentoutua.
- Oikein hyvä, Ana! Olisi varmaan sopiva hetki kokeilla laukkaa, arvioin. Päätin jättää kertomatta Caran oikuista laukkaa nostaessa. Parempi, kun tytöllä ei olisi ennakkoluuloja. Kentän laidalle ilmaantui koko ajan lisää porukkaa. Laurin ja Anttonin seuraan näkyi liittyvän nyt myös Natalia.

Ratsukko eteni rauhallista harjoitusravia pääty-ympyrällä. Cara kulki rentona ja sopivasti taipuneena. Ana ratsasti rauhallisen puolipidätteen, hölläsi hieman sisäohjasta ja siirsi painoaan laukannostoon. Siinä samassa Caran pää singahti ilmaan ja se syöksähti laukalle. Ana näytti hieman yllättyneeltä, mutta pääsi tilanteen tasalle nopeasti. Hän ratsasti tammaa puolipidätteillä. Cara ei kuitenkaan halunnut asettautua. Se otti tuon tuostakin pieniä pyrähdyksiä nostaen päänsä taivaan tuuliin.
- Jatka Ana ympyrällä työstämistä! Sinnikkäästi vaan, kyllä se tuosta rentoutuu, neuvoin.
- Oho, kylläpä ponilla on virtaa, Lauri ihmetteli. Anttonia nauratti:
- Tuollainen se on aina. Nuori ja veikeä. Ana tuntui nyt tajunneen, ettei pidätteet tehonneet Caraan. Hän hellittikin edestä ja ratsasti ponia pohkeella eteen. Cara heitti ensalkuun kauniin pukkisarjan, mutta tyttö jatkoi eteenratsastusta.
- Nyt Ana sai juonesta kiinni, sanoin hymyillen. Ana ratsasti Caraa pohkeella niin kauan, että tasainen tempo löytyi. Poni pärskyi ja alkoi rentoutua.

- Hyvinhän se meni, sanoin tytölle tallissa ratsastuksen jälkeen.
- Aikamoinen veijari, Ana nauroi. Olin ajatellutkin, että Anasta olisi hyvä lisä Caran koulutukseen. Tytöllä oli pehmeä ja kärsivällinen ote tammaan, eikä hän hätääntynyt sen päähänpistoista. Sovimme, että päivittäisen hoidon lisäksi Ana ratsastaisi tamman pari kertaa viikossa.