10. Suostuttelua

Tällä kertaa oltiin meillä yötä. Laurista ja Nataliasta oli tullut mulle tosi hyviä kavereita. Vanhemmat olivat lähteneet mökille, joten kämppä olis mun hallussa koko viikon. Onneksi Natalia ja Lauri olivat lupautuneet pitämään mulle seuraa useampinakin iltoina. Nyt me katsottiin telkkarista jotain tyhmää komediasarjaa, kun ei aamupäivällä oikein mitään järkevää telkkarista näytetä. Avasin nettiä kännykälläni samalla.
- Hitto, kun mulla ei oo Jaren numeroo, ajattelin ääneen. Lauri ja Natalia katsoivat mua järkyttyneinä.
- Älä Ana sano, et säkin oot lätkässä siihen! Lauri kiljaisi. Purskahdin nauruun. Voi näiden tyttöjen mielikuvitusta. Jartsahan on ihan ikäloppu!
- Voi sun kanssas, en tietenkään ole! Mulla ois sille vaan yks tärkee juttu, nauroin.
- Hmm.., no eiks se oo Facessa? Natalia mietti.
- Niimpä onkin, hyvä kun sanoit, iloitsin.
- Mitä tärkeetä asiaa sulla muka on sille? Lauri epäili edelleen. Mä en voinut kuin puistaa päätä tytön epäilyksille.
- Äh no yks juttu Sergeyhin ja siihen sen onnettomuuteen liittyen, välttelin. En halunnut puhua Anttonin asioista muille, sillä epäilin, ettei tämä pitäisi siitä. Mä olin itsekin vielä vähän hämillään - olihan mun käsitys poikaan muuttunut täysin. Olin pitänyt sitä viimeiset kaks vuotta täysin ylimielisenä ja ärsyttävänä, mutta eilen siitä oli paljastunut ihan uusi puoli. Mutta eiväthän ne tytöt tyhmiä olleet.
- Meinaako Anita nyt tosissaan myydä sen? Lauri arvasi. Mun ei auttanut kuin kertoa totuus, mutta mahdollisimman niukkana.
- Joo meinaa. Mä en halua, et Antton joutuu kokeen saman, minkä mä koin Hoodyn kans. Aattelin, et Jartsa ehkä pystyis auttaan. Tytöt nyökkäilivät. Niiden mielestä sopi ainakin yrittää.
- Jes, se on paikalla! hihkaisin. Kirjoitin kymmenen minuuttia yhtä viestiä, kun halusin sen olevan täysin ymmärrettävä ja selkeä. Selitin tilanteen rauhassa, ja kerroin, kuinka vankka mielipide Anitalla oli. Jartsa vastas melkein heti.
- Kattokaa likat! Jare on tulossa tänään muutenkin käymään tallilla, joten se lupas puhuu samalla Anitan kans, intoilin.

Lauri oli lähtenyt lentopalloharkkoihin, ja Natalia kaupungille. Mä lähdin tallille. Bussi tuli just oikeella hetkellä. En voinut välttää kiusausta säästyä kahen kilsan kävelyltä. Takaisin päin kävelisin kyllä. Viiden minuutin istumisen jälkeen bussi oli tallin edessä. Huikkasin kiitokset kuljettajalle, ja kävelin viimeiset metrit tallille. Jaren autoa ei näkynyt vielä. Tallissa ei näkynyt ketään. Kävin moikkaamassa Caraa, joka näytti kovin yksinäiseltä, tuntsareiden ollessa ulkona. Tänään olis mun liikutuspäivä. Menin satulahuoneeseen, kun oletin porukan olevan siellä. Ja niin olikin. Vennin bordercolliepentu Taco tuli hyppimään mua vasten. Se oli niin suloinen. Taco varasti mun hanskan ja juoksi pöydän alle järsimään sitä. Huoneessa istuivat vain Venni ja Saana.
- Moro tytöt! huikkasin ja istuin Saanan viereen sohvalle. Tänään olisi tallin kesäloman eka päivä.
- Saadaankohan me tänään liikuttaa ponit? Venni mietti.
- Joo saadaan, sanoin.
- Jep, mutta viikonloput on kai hepoille vapaata, Saana totesi. Juttelimme niitä ja näitä tallista. Tytöt ihmettelivät Anttonin raivokohtausta eilen - eiväthän he tienneet mitään Sergeyn myynnistä. Puhuttiin Jollesta, joka oli tainnut tehdä vaikutuksen kaikkiin.

- Moi kaikki! Mitä tytsyt? kuului miehen ääni ovelta.
- JARE! Venni kiljaisi. Takana oleva Anita naurahti, ja tuli istumaan toimistontuolilleen.
- Sulla on käsi paketissa, Saana ihmetteli.
- Joo. Käden murtumalla ja aivotäräyksellä selvittiin, mies hymyili.
- Missä Antton muuten on? kysyin, ja vaihdoin merkitsevän katseen Jaren kanssa. Mies muisti aamuiset chatit.
- Tulee kohta. Mä aattelin, et voisit kokeilla Caran kanssa muutamaa maastoestettä pellolla. Mulla on vähän liikejuttuja Jartsan kanssa, niin voisin vaikka passuttaa Anttonin sua jelppimään, Anita ehdotti.

Saana ja Venni ottivat Torstin ja Leksan kentälle. Ilmeisesti aikoivat vääntää koulua. Moikkasin Anttonia, joka tuli tallille juuri.
- Kertoks Anita jo, et tulisit avustaan mua pellolle? kysyin varovasti.
- Joo kerto. Ja totta kai mä tuun. Sergey on jo valmiiks tallissa, niin tuun sen kanssa mukaan. Asetuin harjaamaan Caraa. Se oli tapansa mukaisesti energisellä tuulella, mikä ilmeni jatkuvalla sähläyksellä.
- Rauhoitupas nyt vähän neitiseni, komensin sitä. Kavioita puhdistaessa tamma tökki mua turvalla perseeseen. En oikein tiennyt, olisiko pitänyt nauraa vai komentaa. Samassa Antton käveli Caran karsinan ohi Sergeyn varusteita kantaen. Munkin olis varmaan parasta ruveta varustamaan. Jalkoihin tammalle tuli jännesuojat, päähän suitset meksikolaisella turpahihnalla ja selkään perinteinen yleissatula.  
- Jees, oon valmis! Antton talutti Sergeyn edeltä ulos. Nousin pihalla malttamattoman connemaran selkään. Se pyöri ja hyöri, eikä malttanut seistä paikoillaan.
- Tosta tavasta sen pitäis kyllä päästä pois, Antton mutisi. Kiristin vyötä viellä reiällä ja otin jalustimia hieman lyhemmäksi, jotta pystyisin hyppäämään hyvin.

- Mennään ekana vaikka joku maastolenkki alkuverraks. Mä menen edeltä, mutta muista, et Cara ei juokse vaan Sergeyn perässä vaan työstät sitä oikeesti, Antton ohjeisti. Ensin me vain käveltiin peräkanaa. Ilma oli täydellinen. Lämpöä mittarissa oli lähemmäs kaksikymmentäastetta ja aurinkokin paistoi. Otin ohjia vähän kireämmäksi. Lähdimme ravaamaan Sergeyn perään. Cara olisi halunnut jo laukata. Se riuhtoi päätään, pukitteli ja puhkui muutenkin menointoa. Ratsastin tammaa lempeän napakasti. Mä en suostuisi hyppäämään ennen kuin meno rauhoittuisi. Laukkapätkät olivat täyttä tuskaa. Mulla oli täysityö pitää Cara poissa Sergeyn hännästä. Tamma halusi ohitella, sillä se oli tottunut vain vetämään sakkia. Antton huomasi mun tuskan. Se pysäytti Sergeyn laukkapätkän jälkeen.
- Mennäänkö pellolle työskentelemään, kun ei tästä taida muuten tulla mitään? poika ehdotti. Suostuin helpottuneena. Menimme risuisen oikopolun kautta pellolle.
- Saanks mä päästellä vähän energioita pois ennen ku ruvetaan hommiin? kysyin.
- Juu toki. Sillä näyttääkin olevan vauhtia, Antton nauroi. Huokaisin helpotuksesta. Mun ei tarvinnut kuin keventää vähän ohjasotetta, kun poni jo pyristeli laukalle. Nousin kevyeen istuntaan ja annoin mennä. Huristelimme pellon päästä päähän. Cara oli tosi innoissaan. Se pärskyi vielä pitkään suorituksen jälkeen. Laskeuduin tamman selästä alas, ja siirryin taluttamaan ponia. Taluttelimme Anttonin kanssa ratsuja viitisen minuuttia.
- Et arvaakaan, millanen tentti mua odotti eilen. Äiti oli tosi utelias eilisen suhteen. Mä en kyl jaksanu paljon sen kans jutella, Antton kertoi. Mua nauratti. Anita oli tainnut käsittää vähän väärin.
- Mä muuten kerroin Jartsalle siitä myyntijutusta. Se lupas jutella Anitan kans tänään.

Vihdoin pystyin hymyilemään, ja nauttimaan menosta. Cara laukkasi reipasta, hallittua laukkaa.
- Ota nyt ne kaikki kolme estettä peräkkäin. Ihan rauhassa vaan! Antton huusi. Cara suorastaan liiteli maastoesteiden ylitse.
- Tää on ihan huippu! Anttonia hymyilytti. Ratsastin Anttonin luo leveä hymy naamallani.
- Tähän on hyvä lopetella. Lähetään ravaileen takasin päin. Cara pysyi jo huomattavasti helpommin Sergeyn perässä. Ravikin oli paljon maltillisempaa. Nautin paluumatkasta täysin siemauksin. Huomenna olisi sitten kouluratsastuksen vuoro. Päätin, että purkaisin jatkossakin Caran energiaa silloin tällöin pellolla: se oli toiminut tosi hyvin. Tallilla meitä vastassa olivat Anita ja Jartsa. Laskeuduimme iloisina alas.
- Antton, mulla olis sulle vähän asiaa. Anna Sergey Jarelle, ja tuu tänne, Anita hymyili. Jare otti Sergeyn ohjat terveeseen käteensä, ja talutti sen talliin mua ja Caraa ennen.
- No onnistuitko? utelin. Jartsa nauroi ja pudisteli päätään mun innokkuudelle.
- Jep kyllä se taisi alistua kohtaloonsa.