6. Onnettomuus

Tuijotin lumoutuneena näkyä. Vihdoin Cara kulki niin kuin pitikin.
- Voi kun se menis mullakin tolleen, huokaisin Natalialle ja Laurille. Jare pisti ponitamman töihin. Surrey Core puhkui intoa. Jartsa teki kunnon pohjatyöskentelyt koulun puolella, ennen kuin uskaltautui esteille. Hän hyppäsi alkuun matalempia ristikoita lämmittelyksi.
- Nosta tota sarjaa! Jartsa komensi. Nostin esteitä seitsemäänkymmeneen senttiin. Ratsukko suoritti sarjan puhtaasti. Muutaman korotuksen ja hypyn jälkeen Jartsa halusi mennä vielä radan. Nostin pyydettyjä esteitä. Jare lähti radalle parin ympyrän jälkeen. Cara hyppäsi ensimmäisen sarjan puhtaasti. Tuijotin herkeämättä ratsukon jokaista askelta. Yks-kaks-kolme ja muuri. Yhtäkkiä tapahtui jotain, mikä rikkoi tunnelman. Juuri, kun ratsukko lähestyi okseria kuului kova hirnahdus. Irti päässyt Sergey nelisti kohti kenttää. Se haistoi Caran kiiman. Cara säikähti suunniltaan. Se heitti takapäänsä ilmaan ja potkaisi aitaa. Tamma teki äkkikäännöksen, eikä Jartsa mahtanut ponille mitään.
- Äkkiä portti kiinni! kiljuin kentän toisesta päästä. Natalia ehti juuri ja juuri saada portin suljettua ennen Sergeytä.
- Varo Natalia! Lauri huusi säikähtäneenä. Tyttö väisti oria viimetingassa ja Sergey mennä leiskautti kentän aidan yli. Sergey laukkasi suoraan Caran luo.
- Meidän on saatava Sergey kiinni, huudahdin. Natalia juoksi hakemaan apua ja minä ja Lauri koitettiin pitää Sergey loitolla Carasta. Tavallisesti ihmisystävällisen orin vietit olivat saaneet siitä vallan.

Olimme ihan puhki Laurin kanssa juostuamme kentällä. Viimein apua tuli. Antton oli tullut Anita vanavedessä. Kuului terävä vihellys. Sergey epäröi, mutta kunnioitti omistajaansa niin suuresti, että ravasi tämän luo tyynenä. Anita oli juossut vaikeroivan Jartsan luo.
- Onko Jartsa kunnossa? kysyin kauhistuneena.
- Kädestä taitaa olla pari luuta murtunut, ainakin, Anita epäili.
- Ana, hoida Cara talliin. Antton hoitaa Sergeyn. Natalia ja Lauri, hälyttäkää ambulanssi tänne, heti!

Cara seisoi säikähdyksestä lamaantuneena paikoillaan. Se ei vastustellut millään tavalla kiinniottoa. Taluttelin Caraa ja Antton Sergeytä. Molemmat olivat vielä kiihdyksissään, mutta rauhoittuivat taluttelun myötä. Ambulanssin hälytysäänet kuuluivat jo kaukaa. Ambulanssimiehet auttoivat Jaren kyytiin, ja Anita lähti mukaan.
- Ana, viitsisitkö vetää kokeneiden maastolenkin kuudelta, Anttonin on pitää pakata leirille, Anita huikkasi. Odottamatta vastausta ambulanssi lähti pihasta. Antton vei Sergeyn talliin ja tuli mun mukaan taluttamaan Caraa.

Kävelimme vanhaa kärrytietä.
- Mä en tajua, miten Sergey pääsi tarhastaan, poika mietti murheellisena. Katsoin Anttonia mietteliäänä.
- Musta tuntuu, et se on voinu ihan hyvin hypätäkin sen aidan yli. Tai ainakin se osoitti äsken pystyvänsä ylittämään kentänkin aidan.
- Mä oon ihan varma, et Anita myy Sergeyn. Se on koko ajan jankannu sitä, et se on ori ja et se ei sovi ratsastuskouluun. Mutsi suostu ostaan Sergeyn sillä eholla, et se ei aiheuta mitään vahinkoa. Ja mä lupasin pitää huolen, et ei aiheuta.
- Mut et sä voi itteäs tosta syyttää. Mistä me oltais voitu arvata et se hyppii aitoja ku esteitä? Ja mä oon ihan varma et sä ja Jare onnistutte ympäripuhuun sen, lohdutin.

Anita oli onneks jakanut hevoset jo valmiiks. Se oli suunnitellut menevänsä itse Bettyllä. Se tuottaisi mulle paljon tekemistä, sillä tamma ei ollut mitenkään liian maastovarma. Antton oli häipynyt pakkaamaan huomenna alkavalle kenttäleirilleen. Mun ei auttanut kuin pärjätä tuntilaisten kanssa. Selitin satulahuoneessa, mitä oli sattunut ja luin jokaiselle ratsun tuntikirjasta. Maastoon tulisi Leksa, Mela, Nilla, Rebel ja Colar. Olin iloinen siitä, että Bettyä lukuunottamatta hevoset olivat varsin kuuliaisia maastossa. Varoitin kaikkia alkuun siitä, että Sorbett oli hieman arvaamaton vetohevosena.

Kun kaikki olivat selässä, oli aika laatia järjestys.
- Mun ja Bettyn perään Leksa, Leksan perään Nilla, sen perään Rebel, sit Mela ja perää pitää Colar. Huutakaa jos tulee ongelmia tai Mela ja Colar meinaa jäädä jälkeen. Saatte patistaa niitä ihan kunnolla, että pysyvät vauhdissa mukana. Maastoon lähdettiin rauhallisessa käynnissä. Betty oli niin sähäkkä, etten pystynyt antamaan sille yhtään löysempää ohjaa. Koko käyntiosuuden ajan taivuttelin ja väistätin tammaa, jotta se joutuisi keskittymään minuun.
- Okei, ravia! En ollut ennen vetänyt maastoa, mutta toistaiseksi kaikki sujui hyvin. Betty ravasi reippaasti, sähläten koko ajan jotain omaa. Oli vaikeaa kehittää nuorelle tammalle samaan aikaan tekemistä, kun katsoi ja ohjeisti muita ratsukoita. Ravasimme pari pätkää.
- Käyntiin hetkeksi, huikkasin.
- Kohta tulee ylämäki, mikä mennään laukassa. Laukataan reippaasti peräkkäin, älkää antako edes Melan ja Colarin jäädä jälkeen. Siirsin painoani hiukan ja Sorbett singahti laukalle. Istuin koko ylämäen alhaalla satulassa, ja pidin tamman niukin ja naukin hallussa. Olin helpottunut, kun saimme jatkaa taas ravissa. Kun oltiin laukattu pari pätkää, Bettykin alkoi rauhoittua. Mun oli huomattavasti helpompi vetää. Loppuun vein porukan vielä pellolle. Sinne oli pystytetty kaksi maastoestettä.
- Halukkaat voi tulla noi esteet, yksitellen. Menin ensiksi "mallisuorituksen". Betty suoritti esteet kovaa kiihdytellen, ja jouduin ratsastamaan monta ympyrää esteiden jälkeen, jotta sain sen takaisin haltuun. Mela ja Colar suorastaan loistivat suorituksillaan. Jopa aina ovela Rebelkin teki kelpohypyt.

Saapuessamme käynnissä pihamaalle olin helpottunut. Maastossa oli ollut sopivasti vauhtia, muttei kuitenkaan tullut ruumiita lisää. Se vasta olisikin puuttunut...